Kuka minä olen?
Eilen aloitin blogikirjoitusurani kirjoittamalla hieman enemmän esittelymuodossa. Halusin kertoa pähkinänkuoressa yritykseni ideologiaa ja ajattelutapaa toimia asiakasprojekteissa, sekä kuinka voin heitä auttaa markkinoinnin ja sisällöntuotannon saralla.
Tänään haluan avata enemmän kuka minä olen.
Minä Olen äiti 11-vuotiaalle Aleksi pojalle, joka harrastaa jääkiekkoa, ja on muutenkin varsin urheilullinen ja mahtavan ystävällinen nuori mies.
Minun mieheni Petteri on LähiTapiola Loimi-Hämeessä Franchising-yrittäjänä. Petterin tiimin toimisto sijaitsee Hämeenlinnan Tiiriön Prismassa. Itse olin myös ennen yrittäjyyttä muutaman vuoden Tiiriön toimistossa asiakaspalveluhommissa, hoitaen myös muun muassa markkinointi-, ja someasioita ja tapahtumien järjestämistä. Tämä ajanjakso olikin yksi syy, miksi minusta tulikin yrittäjä.
Suurin syy tähän liittyy poikaamme Aleksiin, lupaan kertoa tämän tarinan viimeisenä tässä blogissa.
Ystäviä minulla on paljon, ja olen heistä jokaisesta äärimmäisen kiitollinen <3 .Ystävät ovat niitä, jotka kuuntelevat, elävät mukana ja saan itse olla kuuntelijana ja kannattelijana. Ystävien kanssa vietetty aika on sitä kuuluisaa ja tärkeää omaa aikaa. Sitä tarvitsee jokainen. Kiitollinen olen kaikista ja jokaisesta hetkestä. Sukulaiset liitän tähän samaan kategoriaan. Minulla on ihana perhe, kultainennoutaja Aada, suku ja tuttavapiiri. Vaalin tätä tukiverkkoa, varmasti liian harvoin tulee kiitettyä ääneen heille tätä suoraan. Kiitos!
Urheilu Ne ketkä minut tuntevat, niin tätä otsikkoa ei voi jättää pois mistään hinnasta. Mistä aloittaisin, ja kuinka pitäisin tämän osion myös lyhyenä.. Päätän siis listata tähän alle urheilutaustaani:
- Lentopalloa pelasin 25 v (A- tyttöjen SM kulta, 2 x alle 21 v Suomen mestaruus, Hml Tarmo)
- Salibandya pelasin 15 v (HaU, Pekolan Isku, Steelers (liiganousuun asti)
- Golf (pelaan silloin tällöin perheen kanssa)
- Jääkiekkoa yli 10 v, pelaan yhä Hämpton naisharrastejoukkueessa
- Padel (pelaan silloin tällöin, erittäin koukuttavaa!)
Aikanani tuli myös harrastettua monia muita lajeja (yleisurheilu, kilpatanssi, jalkapallo, ratsastus, crossfit, partio, frisbeegolf) ja kiitän tästä vanhempiani, jotka mahdollistivat urheilullisen lapsuuden ja nuoruuden. Tämä on yksi asia, minkä haluan, ja olenkin poikamme suhteen halunnut toteuttaa.
Olla kolmen K:n arvoinen. Kannustaja, Kuljettaja ja Kustantaja. (No, meillä kotona miehet nauraisi tuolle viimeiselle.. Ok, mies Kustantaa suurimman osan :))
Minulle tärkeää on musateatteri harrastukseni Musiikkiteatteri Spektrillä. Tämä on viikoittainen kohokohta ja voin sanoa, että tämä harrastus on samalla kertaa innostava, tunteita herättävä, omaa toimintaa peilaava, rohkeutta lisäävä, terapeuttinen, hulvaton, voimaannuttava ja kertakaikkisen ihana oma juttu! Meillä on Aivan ihana harrasteryhmä, ja puhummekin siitä jo musateatteri-perheenä. <3
Tänään on taas The päivä, eli musateatteri! Tänään onkin mun vuoro laulaa siellä oma soololaulu :)
Wish me luck!
Lisään tähän vielä, että matkustaminen on ihanaa! Sitä haluaisin elämääni vain enemmän ja enemmän. Mutta eihän sitä voi tehdä kuin sen verran kuin ehtii (aika!) ja pystyy (raha!). Ollaan tehty muutamia Aleksin jääkiekkoreissuja vuodessa, mitkä on kyllä aivan huikeita, ja välillä lähdetään jonnekin lämpimään. Syyslomaviikolle varattiin nyt koko perheen reissu Rukalle. (koira myös lähtee mukaan <3). Miehet pääsee rinteeseen ja minä nautiskelen olosta, shoppailen, kuvailen dronella Rukan hienoja maisemia, ehkä otan jonkun hemmotteluhoidon ja käyn issikkavaelluksella.
Ai niin melki unohdin, lupasin kertoa, kuinka Aleksi liittyy yrittäjyyteeni.
Aleksin ansioista olen nyt yksinyrittäjä ja onnellinen sellainen. Olen aina kuvannut omaksi iloksi paljon, ja toiminimen kun perustin kokeilumielessä, niin päädyimme tekemään Aleksin kanssa Tawast Golf:n junnuille somemainosvideoita yhdessä. Aleksi on aika virtuoosi kameran edessä ja hän sitten esiintyi videolla niin hienosti, että sen viikonlopun aikana videota katsottiin yli 40 000 kertaa ja minuun otti yhteyttä Golfliitto ja muutama nimekäs golfin pelaajakin. Se oli lentävä lähtö minun yritykseni Facebook-tililleni, ja loppu onkin historiaa.
Aleksi muistaa aina muistuttaa, että muistat sitten aina kertoa, kenen ansiosta olet nyt onnellinen!
Kiitos Aleksi <3 !
Mukavaa päivää sinulle ja kiva kun viihdyit kirjoitukseni parissa.
Miia
Kommentit
Lähetä kommentti
"Olisi mahtavaa kuulla sinun ajatuksesi"—kommentoi alle!"